
Paula Honkimäki
Taide-ja kulttuurialan ammattilainen,
Vasemmistoliiton kuntavaaliehdokas Jyväskylässä
Moi!
Olen Paula Honkimäki ja ehdolla Vasemmistoliiton riveissä kevään 2025 kuntavaaleissa. Olen saapunut junantuomana Suomen Ateenaan yli 15-vuotta sitten ja ihastuin päätä pahkaa keskisuomalaisiin järvimaisemiin, moniääniseen kulttuurielämään ja kävelykatuun. Lähdin ehdokkaaksi, koska haluan olla mukana rakentamassa oikeudenmukaisempaa, empaattisempaa ja tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa meille kaikille. Yhteiskuntaa, jossa uskalletaan visioida, ajatella luovasti ja tehdä kestäviä, kauaskantoisia päätöksiä ympäristön ehdoilla, tieteelliseen tutkimukseen nojaten. Let's face it, meidän täytyy hillitä ilmastonmuutosta jo tänään ja se vaatii toimia kaikilla yhteiskunnan sektoreilla nyt.
Olen ollut hyvin nuoresta saakka aktiivinen politiikan penkkiurheilija. Olen lähtöisin kokoomuslaisesta "sivistysporvari" perheestä, jossa osallistuttiin aktiivisesti yhteiseen päätöksentekoon paikallisissa yhteisöissä ja kunnallispolitiikassa. Oma arvomaailma rakentui vuosien myötä vasemmistolaiseksi, mutta palo vaikuttaa yhteisiin asioihin periytyi. Tulevaisuuden haasteista selviäminen vaatii laajaa yhteistyötä ja siihen tulee löytää väyliä, Vasemmistoliiton vahvasta arvopohjasta kuitenkaan tinkimättä. Tämä vaatii sivistyneen keskustelukulttuurin kunniapalautusta kaikkiin päätöksentekopöytiin
Olen taustaltani teatterialan freelancer ja työskennellyt näyttelijänä, ohjaajana ja opettajana moninaisissa yhteisöissä eri koulutusasteilla niin ammattiin opiskelevien tulevaisuuden taiteentekijöiden, kuin eri-ikäisten harrastajien parissa. Valmistuin viime keväänä YAMK-Tradenomiksi, Taide- ja kulttuurialan johtamisen opinnoista.
Lähde mukaan rakentamaan parempaa maailmaa. Muutos on mahdollinen, tehdään se yhdessä!
- Paula